Helppo, halpa ja ennen kaikkea älyttömän hyvän makuinen ruoka. Pakkohan tästä on oma versio laittaa esille. Edullisuuteen sen verran, että tuoreet silakkafileet on lähikaupassa noin 5-6 € per kilo, ja muutkaan ruuan raaka-aineet eivät maksa juuri mitään. Anjoviksen voi jättää pois, jos ei satu jääkaapissa olemaan. Lisäkkeen viini oli hintavampi, mutta tähän voi vääntää vaikka pottumuusin, niin pysyy budjetti kurissa ja silti saa oikeaa tuoretta maukasta ruokaa.
Silakkapihvit neljälle
700 g silakkafileitä
2 sipulia
2 anjovisfilettä
⅓ punttia tilliä
ruisjauhoja
voita, suolaa, vp
Tee ensin täyte:
Pilko sipulit niin pieniksi kuutioiksi kuin suinkin osaat.
Laita pari rkl voita pannulle ja kuullota sipulikuutioita siinä. Hienonna samalla anjovisfileet ja heitä nekin pannulle. Pyörittele sipuleita pannulla, kunnes ovat läpikuultavia ja pehmeitä, mutta älä ruskista, eli pidä huoli ettei pannu mene liian kuumaksi. Ripsauta hiukan suolaa ja jauhettua valkopippuria sekaan.
Ota seos sivuun ja hienonna ⅓ punttia tillä sekaan. Vähän maun mukaan tässä, itsellä oli tosi hentoinen puntti… Anna täytteen jäähtyä.
Levitä leivinpaperia suojaksi pöydälle ja lado silakkafileet nahkapuoli alaspäin paperille vieri viereen. Levitä täytettä noin teelusikallinen puolien fileiden päälle, esim. joka toiselle riville. Kääntele sitten täytteettömät fileet täytteellisen päälle ja pihvit ovat koottu.
Laita hyvä paksupohjainen paistinpannu kuumenemaan.
Kaada desi tai pari ruisjauhoja laakealle lautaselle, sekoita niihin hiukan suolaa ja pippuria. Leivitä pihvit kummaltakin puolelta jauhoissa.
Voita pannulle, mielellään kirkastettua voita, koska pihveihin tulee nätti väri kuumalla pannulla jo jauhojenkin takia. Kun voi on kuumaa, asettele pihvit paistumaan. Paista ehkä noin pari minuuttia per puoli, tarkista suola ja pippuri ja lisää tarvittaessa.
Meillä oli silakkapihvien kanssa purjomuhennosta ja Myrttisen suolakurkkuja, sekä tietty raikasta Amerikan Serkkua… Vaimo tosin maiskutteli lisäkkeeseen käytetyn viinin kanssa ja toimi kummallakin juomalla hienosti. Kuten jo yllä mainitsin, myös perinteinen pottumuusi sopii silakkapihvien kaveriksi kuin tuoppi käteen.
Päivitysilmoitus: lisäke: muhennettua purjoa | Tuoppi & Sapuska