Iltapalaksi väännettiin maukas lämmin salaatti. Vuohenjuusto, punajuuri ja pähkinät/siemenet ovat aika klassinen yhdistelmä ja lisäksi oli kaapissa pekonia, joten makuja salaatissa riitti.
Monthly Archives: maaliskuu 2013
Brewer’s vorschmack
Tässäpä todellinen legenda oluen kanssa nautittavaksi. Tähän, jos mihinkä, sopii juomaksi maistuva pienpanimotuote. Oluen ystävä laittaa tietenkin myös maltaista herkkua ruokaan.
Ruuassa sekoittuu siis liha ja kala, sekä sen tekemisessä on muutama vaihe, mutta lopputulos on niin maukas, että takaan työn kannattavan. Vorschmackia syödään yleensä esimerkiksi uuniperunan kanssa tahi suolaisten kreppien täytteenä, mutta tällä kertaa teemme sen vuokaan, johon päälle tulee perunasoseesta duchessemassa, vähän niin kuin Shepherd’s Pie tyyliin.
Vorschmackin erilaisia reseptejä on kirjat pullollaan, ja osa suomalaisista kärkiravintoloistakin tarjoaa tätä klassikkoa listoillaan. Resepteissä on tietenkin pieniä eroja. 1800-luvun venäläisissä keittokirjoissa lihana vaihtelee vasikka, nauta, riista tai ylipäätään mitkä vaan “paistin tähteet”. Myöhemmin ohjeisiin ilmestyy lampaanliha, joka on ollut jo vuosikymmeniä ehkä yleisin vaihtoehto lihaksi naudan ohella.
Lammasta ei ole enää joka talossa, nautakin on siltään aika pliisua, joten meillä tehdään vorschmack riistasta ja naudasta. Riistaksi käy kaikki suurriista hirvestä peuraan ja nyt sattui itsellä olemaan kauriinpaistia kaapissa. Lihan osat voivat olla melkein mitä vaan, mielellään tietenkin niitä halvimpia osia, joissa on myös eniten makuja. Toki ohjetta soveltaen voi riistan korvata vaikka sillä lampaanpaistilla tai millä vaan paistin jämällä kokeilemaan.
lisäke: Perunasose duchesse
Ohje ”kuivalle” perunasoseelle, joka esimerkiksi voidaan pursoittaa rasvatulle pellille ja kuorruttaa nätin väriseksi ja hiukan rapeaksi pinnaltaan uunissa. Duchesse-perunasose on keltuaisilla ja voilla paranneltua soseutettua perunaa.
Perunasose duchessen resepti:
1 kg jauhoista perunaa, esim Lapin puikula
5 kpl keltuaisia
175 g voita
ripaus muskottipähkinää
suolaa maun mukaan