Jänskänmakuinen leipä, joka sopii hyvin talvisiin makuihin. Taikinajuuren annetaan käydä noin 24 tuntia, jotta saadaan lieviä hapatuksen aromeja leipään. Omintakeisen maun leipään antaa ruskeiksi voissa paistetut sipulit.
Teen yleensä tälläiset vaivattavat leivät yleiskoneessa. Vaivaan alun koneella ja viimeiset pyörittelyt hoidan käsin pöydällä.
Sipulileivän ohje: Reseptistä tulee kaksi pienempää taikka yksi iso leipä
Tee edellisenä päivänä juuri:
2½ dl lämmintä vettä tai kotikaljaa
2½ dl ranskankermaa
2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sämpyläjauhosekoitusta (tai vaikka hiivaleipäjauhoja)
2½ tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
1 pss kuivahiivaa
Kaikki sekaisin kulhoon ja kunnon sekoitus, noin 5-10 minuuttia.
Peitä kulho kankaalla ja jätä pulputtamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.
Itse jätän koko taikinan aina yleiskoneeseen, jonka kannen jätän hiukan raolleen ja pyöräytän ympärille vielä liinan.
Seuraavana päivänä:
2 isoa sipulia
3 rkl voita
4+ dl vehnäjauhoja (arvio)
Varmista, että juuri tuoksuu happamalle, sen kuuluu olla käynyt.
Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi ja paista ne kauniin kullanruskeiksi voissa pannulla.
Anna jäähtyä hetken ja kaada sipulit sekä vehnäjauhot taikinan sekaan.
Vaivaa koneella ainakin kymmenen minuuttia.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa vielä käsin. Tarkista jauhojen määrä. Taikinan kuuluu olla melko löysää, mutta helppoa käsitellä ilman, että se tarttuu kiinni käsiin. Jauhojen määrä vaihtelee kosteuden yms mukaan, joten tarkkaa määrää on vaikea sanoa.
Muotoile leipä/leivät jauhotetulle pellille, peitä liinalla ja jätä kohoamaan lämpimään pariksikymmeneksi minuutiksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Leikkaa terävällä veitsellä matalat viillot leipien pintaan. Paista leipiä noin 45 minuuttia. Mikäli paiston loppuvaiheessa leipä meinaa tummua liikaa, niin laske lämpötilaa hiukan.
Tarjoile leipä vaikka sellaisenaan, riistaruokien tahi keittolounaiden kaverina.
Päivitysilmoitus: Mustatorvisienikeitto ja Metsän Henki | Tuoppi & Sapuska