Samettista kurpitsakeittoa hienoisella chilinpotkulla


Slow Food -lähiruokamarkkinoilta ostettu myskikurpitsa pääsi vihdoin käsittelyyn ja siitä valmistui mahtavan makuinen, samettinen kurpitsakeitto.

kurpitsakeitto

Raaka-aineiksi kaapeista löytyi seuraavaa:

Myskikurpitsa
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Voi-öljyseosta paistamiseen
Sipuli ja valkosipulinkynsiä
Chilipaprikajauhetta
Inkiväärijauhetta
Muutama desi kanalientä
Mustapippuria
2 dl kermaa

Annoksen päälle:
Paahdettuja kurpitsansiemeniä
Hyvää öljyä

Homma etenee näin:
Myskikurpitsa halkaistaan, pehmyt siemenosa poistetaan ja kurpista lohkotaan. Lohkot leivinpaperin päälle uunipellille, päälle oliiviöljyä, rouhittua mustapippuria ja suolaa. Kurpitsat paahdetaan pehmeiksi 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia, minkä jälkeen kurpitsanlohkoista poistetaan kuori.

paahdetut kurpitsalohkot

Kurpitsan siemenet kannattaa hyödyntää myös. Ne on helppo paahtaa uunissa jälkilämmöllä. Siemeniä voi syödä sellaisenaan, nauttia esim. jugurtin kanssa, käyttää leivontaan tai kuten meillä tässä tapauksessa, niillä koristeltiin kurpitsakeitto. Rapsakoilla siemenillä saa mukavasti erilaista tekstuuria samettisen pehmeään keittoon.

Itse keitto valmistuu nopsasti, kun kurpitsa on paahdettu valmiiksi. Pilkotut sipulit kuullotetaan rasvassa. Sekaan lisätään oman maun mukainen määrä chili- ja inkiväärijauheita ja niitä paistetaan hetki ennen kurpitsapalojen ja nesteen lisäämistä. Lisätään sekaan kanaliemi (tai vettä ja fondia/liemikuutioita). Keitetään vartti ja soseutetaan blenderillä tai sauvasekoittimella. Lopuksi sekoitetaan mukaan vielä kerma, kiehautetaan, tarkistetaan maku (ja tarvittaessa lisätään mausteita).

Annosten päälle ripotellaan paahdettuja kurpitsansiemeniä ja hyvää öljyä. Meillä öljyksi valikoitui Slow Food -festareilta löydetty erikoisuus: hamppuöljy.

Olutsuosituksena Rekolan Panimon Kesäkolli-inkiväärivehnäolut tai Musta Valssi -luomulager.

Loppuun vielä pari fiilistelykuvaa Fiskarsin Slow Food -festareilta.

Kuvan kurpitsat eivät liity keittoon ;) (eivät ole myskikurpitsoita)

Kuvan kurpitsat eivät liity keittoon 😉 (nämä eivät ole myskikurpitsoita)

KD esittelee hamppuöljyn raaka-ainetta.

Tässä esitellään hamppuöljyn raaka-ainetta.

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s