Mustikkapiirakkaa ja Kaffe Stouttia


Mustikanpoiminta-aika alkaa olla parhaimmillaan. Fiskarsin panimon Minna löysi jo pari viikkoa sitten aurinkoiselta rinteeltä kypsiä, makeita mustikoita mustikkapiirakkaan sopivan määrän.

Piirakkapohjaksi pyöräytettiin perinteinen pullataikina vanhalla hyvällä talouskoulun oppikirjan arkivehnäsohjeella:

2,5 l maitoa
25 g hiivaa (0,5 pussia kuivahiivaa)
1 muna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
75 g voita
n. 8,5 dl vehnäjauhoja
1-2 tl kardemummaa

Täytteeksi:

5 dl mustikoita
1 dl hillosokeria

Taikina alustetaan kulhon reunoista hyvin irtoavaksi ja kohotetaan liinalla peitettynä noin kaksinkertaiseksi.

Kohonneesta taikinasta kaulitaan ohut, paistovuokaa hieman suurempi levy, jonka reunasta voi halutessaan ottaa leivinpyörällä ohuita nauhoja piirakan koristelua varten. Levy kohotetaan ja kohonneelle pohjalle levitetään mustikat, joiden sekaan sokeri on sekoitettu. Piirakka koristellaan nauhoilla, joiden päät asetellaan piirakan reunojen alle. Reunat ja koristenauhat voidellaan munalla.

pUuniin

Piirakka paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pohja on hyvin ruskistunut.

Kesän eka mustikkapiirakka nautittiin, minkäs muun kuin Fiskarsin Panimon Kaffe Stoutin kera. Kaffe Stout on maitokahvimainen tumma stout, joka on kahvilla maustettu ja laktoosilla makeutettu. Olut voitti kultamitalin Lyonin olutkilpailuissa tänä vuonna.

pIMG_0550

Mahdollisesti ylijääneistä piirakan koristenauhoista voi tehdä pikkupullia. Meillä sormenpituiset pätkät nauhaa aseteltiin solmuun, kohotettiin, voideltiin ja päälle ripoteltiin ruokokidesokeria.

Pikkupullat paistetaan 225 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Jäähdytetään peitettyinä.

pIMG_0537

Pullat voi myös halkaista ja täyttää, kuten tässä kermavaahto- ja metsämansikkatäytteellä.

pIMG_0539

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s