Gruitissa haudutettua kuhaa


Teimme panimolla henksun ruuaksi happamassa gruit-oluessa haudutettua kuhaa ja siitä tulikin niin herkullista, että laitammepa reseptin jakoon. Kala kypsennettiin oluessa, joka on Fiskarsin Panimon ja Hiisi-panimon yhteistyötuote: Kaksi Kotia Vailla Humalaa gruit ale. Kyseessä on hapanolut, jossa nimensä mukaisesti ei ole käytetty humalaa, vaan humala on korvattu paikallisilla villiyrteillä. Villiyrttien kaverina oluessa on myös pakurikääpää (pakuri muuten löydettiin omalta mökkitontilta ja siitä tämän oluen kehittely sai alkunsa).

Vailla Humalaa -gruitkuha

Pitemmittä puheitta, tässä resepti neljälle ruokailijalle:

800 g kuhaa (tai muuta vaaleaa kalaa kuten ahven, siika, hauki) ruodottomana fileenä
2 pulloa Kaksi Kotia Vailla Humalaa -olutta
2 isoa fenkolia
5 pientä (tai 2-3 isoa) shalottisipulia
1/2 punttia ruukkuruohosipulia
n. 150 g tuoretta pinaattia
1-3 rkl sitruunamehua
100 g voita
suolaa ja valkopippuria maun mukaan

Leikkaa kalafileet 3-4 cm leveiksi paloiksi. Pilko fenkoli ja sipuli ohuiksi viipaleiksi (erilleen). Pilko ruohosipuli pieneksi. Ota pinaatinlehdistä kanta-keskiruoti pois (babypinaatista ei ole tarpeen poistaa).

fenkoli

 

 

shalottisipuliKaada pannulle/kattilaan kaksi pulloa Kaksi Kotia Vailla Humalaa -olutta. Lisää suolaa ja pippuria, kiehauta liemi, mutta varo kuohumista. Freesaa sipulit kasarissa n. 30 grammassa voita, miedolla lämmöllä pyöritellen pehmeäksi. Hauduta kala oluessa juuri ja juuri kypsäksi.

oluessa haudutettua kuhaa

Nostele kalapalat sivuun, peitä ja pidä ne lämpimänä uunissa. Kaada kalojen haudutusliemi shalottisipulien päälle. Lisää sekaan fenkolit ja sitruunamehu. Keitä seosta kunnes fenkolit ovat pehmenneet. Lisää lopuksi pinaatit ja ruohosipulisilppu. Tarkista maku (suola, pippuri, hapokkuus) ja lisää tarvittaessa sitruunamehua/suolaa/pippuria. Lisää sekaan vielä voi kuutioina, sekoita… ja valmista tarjoiltavaksi!

pinaatti

oluessa haudutettua kalaaKaksi Kotia Vailla Humalaa toimii todella hyvin myös ruokajuomana tämän aterian kanssa.

kuhaa ja gruitia

Huomion arvoinen asia on, että hapokkuus, voi/rasvaisuus ja sopiva suola ovat yleensä avainasemassa kalaruuissa. Tässä kaikki osui ihan nappiin ja ruoka vei kielen mennessään!

Advertisement

1 thought on “Gruitissa haudutettua kuhaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s