Kannattaa lukea ohje kokonaan, käydä ainekset läpi ja tehdä pilkkomiset, soosit yms (misat) valmiiksi, niin nopea paisto kahdessa osassa riittää. Kasvikset ovat suuntaa-antavia, joten rohkeasti kokeilemaan muitakin, erilaiset neulapavut yms käyvät myös hyvin tähän mixiin.
Meillä tämä oli lisäkkeenä Teriyakilohelle, mutta varsin maukas myös ihan siltään.
2 punasipulia kuorittuna ja pilkottuna
3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja pilkottuna
5 vartta varsiselleriä pilkottuna
2 paprikaa suikaleina
2 chiliä pilkottuna
1 puntti kevätsipulia pilkottuna
200 g munanuudeleita esikeitettynä ohjeen mukaan
1 rkl seesamöljyä ja
2 rkl tavallista paistoöljyä, suolaa
…jatkuu alla…
Nuudelit ja kasvikset ovat nopea ruoka, mikäli kaikki on etukäteen pilkottu valmiiksi. Kerkiää hyvin paistamaan samalla kun kalat paistuvat esim uunissa.
Paista yllä olevat kasvikset öljysekoituksessa kuumalla pannulla kokoajan sekoittaen pari minuuttia. Lisää sitten seuraavat samalle pannulle:
1 puntti rucolaa hiukan pienittynä
300-400 g scampeja (kuorittuja pyrstöjä)
avocadoa pilkottuna maun mukaan (voit käyttää avocadot joko pannun kautta tai lisätä palat valmiiseen annokseen)
Paista sekoitellen kaksi minuutta tai kunnes scampinpyrstöt ovat juuri ja juuri kypsiä ja lisää soosi. Sekoita ja nauti.
Soosi:
2 rkl seesamöljyä
4 rkl teriyakisoosia
2 rkl soijaa
yhden sitruunan mehu
yhden limetin mehu
suolaa ja seesaminsiemeniä
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tällä maustetaan nuudelit lopuksi.
Aasialaisille mauille suosittelemme ruokajuomaksi joko Kesäkollia tai mikäli mukana on tuhdimpeja makuja kuten Teriyakilohta, niin Funky Luomua Alkosta. Kippis!
Päivitysilmoitus: Teriyakilohta, nuudeleita ja Funky Luomu -olutta | Tuoppi & Sapuska