Oluttaikinoitua kalaa


Päätettiinpä pitkästä aikaa tehdä klassikko ruokaa, johon myös valmistuksessa käytetään olutta. Uppopaistettiin oluttaikinoitua kalaa. Sen kanssa tarjottiin raikas kasvismix ja remoulade-kastiketta.

Piti oikein kaivaa alan raamattu (Larousse Gastronomique) esiin ja tarkistaa, että mikä ero olikaan tartar- ja remouladekastikkeella ja kyllä tämä meidän soosi menee hyvin lähelle perinteistä remouladea.

Beer battared fish

Frittikalaa, remouladea ja kasvismixiä.


Paras misata kaikki valmiiksi ja uppopaistaa kalat juuri ennen ruokailua. Soosin voi valmistella ensin. Kirjoitin siitäkin oman postauksen, jotta löytyy myöhemmin helpommin. Samoin erittäin hyvin tälle ruualle sopiva pieni kasvislisuke kannattaa misata täysin valmiiksi, ja paistaa sen sitten samaan aikaan, kun uppopaistaa kaloja.

Sitten kalojen kimppuun…
Oluttaikinoitua kalaa, neljälle

n. 500 g ruodotonta ja nahatonta punakampelan tai turskan filettä
1 dl vehnäjauhoja + suolaa + vp

Leikkaa kalat sopiviksi paloiksi, esim. 4 x 10 cm. Tämä ei tosiaankaan ole niin tarkkaa, pienemmät palat vaan on helpompi uppopaistaa kotikattiloissa. Pyöräytä kalat suolalla ja pippurilla maustetuissa vehnäjauhoissa lautasella ja ravistele varovasti ylimääräiset jauhot pois.

Laita paistoöljy kuumenemaan kattilaan. Varaa sopivan kokoinen kattila, ettei se tule liian täyteen. Paistettaessa öljy kuohuu. Meillä on käytetty ihan perus rypsiöljyä, joka siivilöidään käytön jälkeen talteen jääkaappiin uudelleenkäyttöä varten. Tarvitset noin litran, riippuen kattilan koosta. Sopiva lämpötila on noin 160 – 180 astetta. Jos ei satu olemaan mittaria niin tietää, että aika lähellä ollaan, kun rasva alkaa liikehtiä ja tuoksua. Kokeile öljyn lämpöä frittitaikinanokareella: kun taikina uppoaa pohjaa kohti ja nousee samantien pintaan kypsymään ja saa hetken päästä hiukan väriä, on öljy sopivaa.

VAROITUS: Kuuman rasvan kanssa saa sitten olla tosi varovainen. Varaa kattilaan kunnolla sopiva kansi lähelle, älä kuitenkaan kattilan taakse.  😉 Kantta tarvitaan, mikäli öljy syttyy liikaa kuumentuessaan palamaan. Jos näin käy, niin rauhallisesti vain kansi kattilan päälle ja levy pois päältä. Ei kannata hötkyillä, eikä missään nimessä roiskaista vettä sekaan, sillä silloin öljy roihahtaa todella rajusti ja tulee ikävää jälkeä. Palon varalta, muista pitää liesituuletin pois päältä friteerattaessa.

Friteeraustaikina:

2 dl vehnäjauhoja
2 dl jääkylmää olutta (tummempi – maukkaampi? Metsän Henki toimi hyvin)
2 kananmunan valkuaista (jos teet majon itse, niin nämähän jäävät siitä yli)
4 cl votkaa (ei pakollinen)
suolaa ja mustapippuria

Sekoita jauhot ja olut ronskisti sekaisin, lisää mausteet ja votka. Vatkaa kananmunan valkuaiset todella kovaksi vaahdoksi ja kääntele ne massan sekaan. Mikäli teet massan etukäteen, pidä se aina kylmässä, kun et tarvitse sitä. Mitä kylmempiä kaikki raaka-aineet ovat ja mitä kylmempänä taikina käytetään sen rapeampi ja kuohkeampi lopputulos saadaan paistaessa.

Kasta jauhoitetut kalanpalat frittitaikinassa niin, että ovat yltäpäältä taikinoituja ja laita ne varovasti kuumaan uppopaistorasvaan. Älä paista liikaa kerrallaan, eli pienissä erissä, 4-5 palaa kerrallaan. Käännä kaloja tarvittaessa kerran-pari paiston aikana, jotta saat niihin tasaisen kauniin kullanruskean pinnan. Nosta kalapalat vaikka sanomalehden päälle ennen tarjoilua. Ripsauta tarvittaessa pikkuisen suolaa päälle.

Tarjoa lämpimänä remouladekastikkeen ja kasvismixin tai ranskalaisten perunoiden kanssa. Friteerattujen kalojen ja kasvisten/pottujen päälle voi ripsauttaa oman maun mukaan Rekolan Panimon olutetikkaa (tai mallasetikkaa).

Juomaksi suosittelen ehdottomasti Amerikan Serkkua. Testattiin myös Metsän Hengen ja Kesäkollin kanssa, mutta Serkku vei makuyhdistelmänä voiton aivan kirkkaasti. Katkeruus, raikkaus ja sitruksen tuoksut vain sopivat tähän ruokaan kuin tuoppi käteen.

Makuasioita! Kippis!

Advertisement

4 thoughts on “Oluttaikinoitua kalaa

  1. Päivitysilmoitus: Friteerattuja humalankäpyjä | Tuoppi & Sapuska

  2. Päivitysilmoitus: Olutetikka ja Beer’n’chili-BBQ-kastike | Tuoppi & Sapuska

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s