Marjarahka

Tämä ohje ei nyt hyvällä tahdollakaan liity olueen, mutta on niin maukas, että halusin laittaa ohjeen jakoon. Tästä saa hyvän välipalan tai esimerkiksi terveellisen jälkiruuan melko helposti. Ohjeesta tulee noin neljä annosta.

mansikka-mustikkarahka

Marjoina voi tietenkin käyttää mitä löytyy ja mistä tykkää. Meillä tehdään mansikka-aikaan tuoreista mansikoista pyrettä, joka pakastetaan pienissä erissä, joita on sitten helppo sulattaa ja käyttää esimerkiksi näin. Mansikan maku säilyy mielestäni parhaiten juuri soseuttamalla ne pakkaseen.

Marjarahkan resepti

n. 2 dl kuohukermaa
500 g rahkaa
2 dl mansikkasosetta / -survosta
½ dl mustikoita (tuoreena tai pakastettuna)
makeutusta maun mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita toisessa kulhossa rahkan sekaan marjasose ja makeutus, esim sokeri tai muu.

Sekoita sitten puolet kermavaahdosta rahkamassan sekaan kääntelemällä nuolijalla.
Kun seos on tasainen voit lisätä loput kermavaahdosta ja kokonaiset marjat samalla tavoin kääntelemällä.

Jaa marjarahka annoskulhoihin, koristele esimerkiksi muutamilla marjoilla, itse napattiin pihalta yrttien kukkia hiukan päälle. Nauti.

Mainokset