Fiskarsinjoen varressa sijaitseva kahvilabaari Laundry on mukava paikka istua iltaa, mutta tällä kertaa kävimme siellä nauttimassa maukkaan brunssin.
Category Archives: Olut ja ruoka
Illallinen paikallisessa, osa 3 / Kitamura
Suurina japanilaisen ruuan ystävinä olimme enemmän kuin onnellisia kuullessamme, että saamme kesäksi japanilaisen ravintolan kotikylällemme.
Illallinen paikallisessa, osa 2 / Kupru
Ravintola Kuparipaja eli Kupru sijaitsee upealla paikalla Fiskarsinjoen varrella. Kelit olivat kohdillaan, joten nautimme illallisen ulkoterassilla kosken kohistessa vieressä.
Illallinen paikallisessa, osa 1 / Wärssy
Aloitamme pienen esittelysarjan lähialueen ruokaravintoloista. Ensimmäisenä vuorossa on Hotelli-Ravintola Wärdshus, tuttavallisemmin Wärssy, joka on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut majatalo, est.1836. Wärssy sijaitsee täällä Fiskarsin ruukissa, lähes kivenheiton päässä panimolta.
Nautimme illallisen oluiden kera Wärssyn terassilla illan jo sinertyessä.
Antaa kuvien puhua puolestaan:
Humalan versoja
Humaloitujen oluiden ystäville tiedoksi: Syökää humalanne!
Näitä herkkuja kasvaa maat ja mannut täynnä, sen kuin vaan käy poimimassa ja paras aika on nyt keväällä. Simppeli, herkullinen, mehevä ja hiukan erilainen ruoka ainaisten parsojen sijaan.
Versot kerätään 10-30cm korkeina. Harventaminen tekee vain hyvää humalan kasvulle, kunhan jättää riittävästi versoja jatkamaan myös kasvuaan. Humalan versot voivat tuntua hiukan kovilta ja, koska kyseessä on köynnös, myös takertuvilta, mutta kaikki pehmenee sopivasti pienellä ryöppäyksellä.
Älä kerää teiden läheltä vaan luonnosta tai vaikka omalta pihalta, jos sattuu löytymään. Euroopassa tätä herkkua kasvatetaan joko mullattuna ja muuten pimennossa, jotta saadaan valkoisia pehmeitä alkuja ruuaksi, mutta myös nämä vapasti kasvaneet ovat todella hyvää ruokaa.
Resepti: Humalan versoja ja hollaindaisekastiketta
- Kunnon puntti puhtaita humalan versoja, pituudeltaan 10-30cm
- hollandaisekastiketta
Nypi versoista pienet lehtien alut talteen. Ne ovat meheviä sellaisenaan ja voidaan ripotella valmiin annoksen päälle. Laita 1½ litraa vettä kiehumaan, lisää siihen 2tl suolaa ja tee kastike veden kiehumista odotellessa.
Ryöppää versot nopeasti vedessä, noin 30 – 50 sekuntia riippuen paksuudesta. Nosta versot pois vedestä, ripsauta ylimääräiset vedet versoista ja asettele lautasille. Päälle hiukan soosia sekä nypityt lehtien alut sellaisenaan. Nauti maukkaan oluen kanssa. Meillä meni jako niin, että hopheadit joivat ruuan kanssa tietenkin Luomu IPA:a ja osa Funky Luomua.
Teriyakilohta, nuudeleita ja Funky Luomu -olutta
Uusin tulokas olutperheessämme on belgityylinen Funky Luomu: 6,5% alkoholia sisältävä raikas, oranssiin vivahtava pintahiivaolut. Tyylisuunnaltaan mennään tuonne saison / farmhouse ale puolelle, jossa hiivan tuottamia aromeja on paljon. Hedelmäisyyttä, hapokkuuttaa ja lievää makeutta tukee hyvin maustetut ruuat. Funky Luomu on erittäin monipuolinen ruokaolut, joka toki menee myös sellaisenaan.
Tällä kertaa paistettiin lohta ja sille kaveriksi nuudeleita, joihin lyötiin sekaan aasiavivahteita.
Reseptit: Lue loppuun
Nuudeleita ja ravunpyrstöjä kasviksilla
Kannattaa lukea ohje kokonaan, käydä ainekset läpi ja tehdä pilkkomiset, soosit yms (misat) valmiiksi, niin nopea paisto kahdessa osassa riittää. Kasvikset ovat suuntaa-antavia, joten rohkeasti kokeilemaan muitakin, erilaiset neulapavut yms käyvät myös hyvin tähän mixiin.
Meillä tämä oli lisäkkeenä Teriyakilohelle, mutta varsin maukas myös ihan siltään.
2 punasipulia kuorittuna ja pilkottuna
3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja pilkottuna
5 vartta varsiselleriä pilkottuna
2 paprikaa suikaleina
2 chiliä pilkottuna
1 puntti kevätsipulia pilkottuna
200 g munanuudeleita esikeitettynä ohjeen mukaan
1 rkl seesamöljyä ja
2 rkl tavallista paistoöljyä, suolaa
…jatkuu alla… Lue loppuun
Iltapala panimolla
Pitkän päivän jälkeen mutusteltiin iltapalaksi hiukan juustoja, salamia, chorizoa ja cantaloupemelonia. Aika herkkuja kaikki.
Testattiin samalla kuinka hyvin Funky Luomu -olut käy tällaisten napposten kaveriksi. Kävihän se. Oluen hapokkuus, hiilarit ja alkoholi leikkaavat hyvin ruokien rasvoja. Suussa maut yhdistyvät hienosti, kun oluen hedelmäiset aromit sekoittuvat mausteisempiin makkaroihin ja maukkaisiin juustoihin.
Kannattaa kokeilla eri juustoja ja löytää ne omaan suuhun sopivimmat kumppanit. Itselle tuosta sopi parhaiten chorizo ja vaalea briemäinen juusto. Tähän voisi vielä leipaista briossin kaveriksi.
Omat suosikit: Fiskarsin Juustolan kypsytetyt juustot toimivat myös erinomaisesti herkutteluun ja niitä suosittelemme lämpimästi. Saatavilla mm. Rekolan Panimon Puodista
Munkintie -olut sai nyt kovan kilpailijan juustopöytään. Pitänee testata esim hiukan kypsytetyn sinihomejuuston kanssa, että kumpi toimii paremmin. Uskoisin, että siinä makeampi Munkintie on parempi.
Taatelikakku, suklaamoussen ja Munkintien kera
Saatiin jouluksi mutsilta perinteinen taatelikuivakakku ja kakun ohje. Sellainen perinteinen kakkuvuokaan leivottu, joka säilyy todella hyvin ja on maukas, sopivan kostea ja mukava kaffen kanssa.
Mehän tietenkin heti miettimään, että jos kaffen sijaan lasissa on esim Alkoissa myytävää Munkintie –olutta, niin mitenkäs se sitten toimii. Munkintie on makea, tumma, vahva ja mausta voi löytää vivahteita rusinaan, luumuun yms. Siis sopiva kumppani taatelikakulle jo sellaisenaan. Lisäsimme herkutteluhetkeen vielä suklaamoussen ja kolmen yhteys oli täydellinen.
Taatelikakun ohje:
(sopii myös suklaakakun pohjaksi yms.)
Suklaamousse
Etsimme vanhaa suklaamousse reseptiä, jossa ei käytetä kermaa, jossa mousse on kuitenkin täyteläinen ja paksu. Ohje löytyi vanhasta Ruokaa Eero Mäkelän tapaan, Palace Gourmet –kirjasta 80-luvulta. Huomiona jo näin alkuun, että ohje sisältää raakaa kananmunaa.
Suklaamousse neljälle
125 g taloussuklaata
75 g voita
2 keltuaista
3 valkuaista
20 g sokeria
Sulata suklaa hämmennellen miedossa vesihauteessa metalli- tai lasikulhossa. Miedolla vesihautella tarkoitetaan, että esim kattilassa oleva vesi ei saa kiehua kuin juuri ja juuri ja se ei missään nimessä saa yltää kosketuksiin kulhon pohjan kanssa. Näin kulho ja suklaa eivät kuumene liikaa.
Sulatetun suklaan sekaan lisätään voi sekoittaen massa tasaiseksi. Ota massa pois vesihauteesta ja sekoita siihen keltuaiset ja hämmennä kunnes massa on tasainen.
Jäähdytä.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita suklaamassa vähitellen valkuaisvaahtoon varovasti käännellen.
Jäähdytä mousse kylmäksi ja tarjoa esimerkiksi pursotettuina laseissa. Vaikka sokeria on lisättynä todella vähän mousse on makea ja erittäin suklainen. Toimii hienosti Munkintie -oluen kanssa ja itse söimme suklaamoussen taatelikakun kanssa.