Suurina japanilaisen ruuan ystävinä olimme enemmän kuin onnellisia kuullessamme, että saamme kesäksi japanilaisen ravintolan kotikylällemme.
Tag Archives: ravintola
Illallinen paikallisessa, osa 2 / Kupru
Ravintola Kuparipaja eli Kupru sijaitsee upealla paikalla Fiskarsinjoen varrella. Kelit olivat kohdillaan, joten nautimme illallisen ulkoterassilla kosken kohistessa vieressä.
Illallinen paikallisessa, osa 1 / Wärssy
Aloitamme pienen esittelysarjan lähialueen ruokaravintoloista. Ensimmäisenä vuorossa on Hotelli-Ravintola Wärdshus, tuttavallisemmin Wärssy, joka on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut majatalo, est.1836. Wärssy sijaitsee täällä Fiskarsin ruukissa, lähes kivenheiton päässä panimolta.
Nautimme illallisen oluiden kera Wärssyn terassilla illan jo sinertyessä.
Antaa kuvien puhua puolestaan:
Riista & Olut -menu
Pakkohan tästä on kirjoittaa. Ravintola Ainon perinteinen Marrasmenu, eli Riista & Olut -menu jos mikä, on oluen ja ruuan yhdistämistä. Siksipä pikku maininta siitä myös tänne.
Ravintola Ainossa tarjolla on aina suomalaista ruokaa ja se sijaitsee Helsingissä, Pohjoisesplanadi 21:ssä. Marrasmenu on voimassa 30.10.2012 – 30.11.2012 klo. 15.00 alkaen.
Kävin kyseisen menun maistelemassa ja kokemus oli jälleen kerran hieno. Upeita makuja ja makuyhdistelmiä.
Alkuun oli tarjolla jääkellarin taimenta, mätimoussea ja sen kanssa Suomenlinnan Seth Lager. Taimen oli erityisen hienosti maustettu ja makusilta Seth:iin löytyi helposti.
Väliin tarjoiltiin lintuliemi, ylikypsän riivityn sorsan kera ja tätä annosta tukemaan oli valittu Stallhagenin Brown Ale. Liemi oli loistavan makuista, yhdistelmä hyvä!
Pääruokana oli jäniksenfilettä timjami-voikastikkeella, sekä Rekolan Panimon uutta ruis-katajanmarjaolutta Katajan Kuisketta. Jäniksenfilettä on ravintoloissa tarjolla harvakseltaan ja tähän menuun se sopi kuin tuoppi käteen. Ainon ruis-katajanmarjaolut on mauiltaan vahva ja annokseen oli myös saatu tukevat maut yhdistelmää kasaamaan. Nam!
Jälkiruokana tarjottiin maltaista maustekakkua ja suklaa moussea. Jälkiruuan juomana oli viehättävällä etiketöinnillä varustettu Cornes a Pois Porin Beer Hunters panimolta. Kakun mausteet ja oluen bretta, sekä ronskit maut olivat varsin vinkeä yhdistelmä. Herkkua oluen ja ruuan ystävälle.
Makuasioita, Kippis! =)